torstai 23. tammikuuta 2014

Rakkaita muistoja

Jälleen ollut hiljaiseloa täällä blogin puolella, mutta siihen on kaksikin hyvää syytä. Ensinnäkin oon pitänyt itseni hyvin kiireisenä jälleen kaikki päivät ja toiseksi meidän netti on takkuillut koko viikon. Sitä on vaan niin tottunut näihin nykypäivän mukavuuksiin, että heti, jos jokin laite ei toimi kunnolla, niin on orpo olo. Että ei olisi musta erakoksi ja reilaajaksi!

Pakko muuten jakaa teillekin iloni, koska on aivan ihana huomata, että joka salikerralla liikunta on helpompaa. Ei ehkä aina mukavampaa kuin aikaisemmin, mutta vähitellen oma kunto alkaa kohentua ja kyllä sitä salaa jopa jo tykkää osista tunneista, kuten Sh'bam! Ja oon tehnyt havainnon, että niinä iltoina, kun käyn Hot-studion tunneilla, nukun aivan mahdottoman hyvin ja sikeästi. Joogassa tai venyttelyssä pääsee jotenkin taianomaisesti todella rentoutuneeseen tilaan, joten unta ei tarvitse kauaa odotella iltaisin. Oon tainnut löytää hyvän stressinpurku keinon itselleni kevättä ajatellen, kun alkaa taas pääsykokeisiin lukeminen...

Asiasta kukkaruukkuun! Miettiessäni, mistä teille kirjoittaisin, niin hylkäsin ensi töikseni ajatuksen ruokavinkeista, vaikka niitä olisi tuolla takataskussa taas muutama. Päädyin selailemaan vanhoja kuvia koneelta ja voi, mitä aarteita sieltä löytyikään! Ihania yläaste aikojen muistoja ja myös lukio aikaisia kuvia!
Joten muistellaan siis vähän mennyttä!



Metsän menninkäinen tuli kolostaan esiin! Kaskinen, olisikohan vuosi 2008 tai 2009?



Voi kevät, tule jo!



Vanhan koulutien varrelta, kun yläasteikäinen Ida marssi joka arkipäivä Seinäjoen Yhteiskoululle oppimaan jotain uutta ja jännittävää. Tai sitten vaan hihittelemään tytsyjen kanssa päivät pitkät! ;)



Sisko pääsi ripille kesällä 2009. <3



Juhlimassa ystävieni L & H 18 v. syntymäpäiviä. Olin näköjään niihin aikoihin porkkanapää! En edes muistanut! :D

Onko tämä merkki vanhentumisesta, kun alkaa kultaamaan muistoja, jotka nyt kuitenkaan ei ole niin kaukaisia vielä?! Mutta hienoja hetkiä, ihanien ihmisten kanssa on saanut kokea ja elää. Tahtoo lisää tällaista!

1 kommentti:

  1. Mukavaa kun olet löytänyt liikkumisen ilon :)
    Voin kertoa, että se palkitaan kun ikää karttuu... ois tarvinnut tehdä paljonkin jotain...
    Kivoja treenejä Iille <3

    VastaaPoista