lauantai 19. tammikuuta 2013

Girls just wanna have fun !

Mun piti jo viime viikonloppuna viettää rakkaan siskoni kanssa tyttöjen iltaa, mutta omien sähläyksieni takia se siirtyi nyt tälle viikonlopulle. Eilen sitten Oona tuli mun työ yökylään ja meille tyypilliseen tapaan siihen kuului aivan liikaa ruokaa sekä muutama hömppäleffa. :D Mutta kaikista naurettavinta oli se, että kun mentiin Cittarin kassalle, ei meidän korista löytynyt muuta kuin rehuja ! Mihin jäivät kaikki sipsit ja karkit? Mutta hei, toisaalta, eikös sen pitäisi juuri näin mennä?! :) Hyvää oli joka tapauksessa ! Siitä ei voi valittaa.
Ajattelinkin, että kuvat kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa tähän kohtaan ! :)


Olin taas pitkästä aikaa siskon kyydissäkin, pelottavaa...



No joo, oli meillä jotain epäterveellistäkin tarjolla. ;)



Ja tosiaan ei olla siisteimmästä päästä, joten tältä keittiö näytti kaiken pilkkomisen ja sekoittelun jälkeen. :D

Tälle illalle onkin sitten luvassa enon synttäreiden juhlimista. Oon jopa leiponut sinne jotain, mutta kerron siitä huomisessa postauksessa, koska se onkin vähän pidempi ja monivaiheisempi tarina. :D

Ihanaa lauantaita kaikille ! Muistakaa nautiskella ja rentoutua kunnolla ! Terv. Tyttö, joka on tiskannut neljä kertaa viimeisen 24 tunnin aikana (:::




2 kommenttia:

  1. hih ! :) musta meidän kokkailussa ei ollu mitään vikaa :p salaatit sentäs onnistu, vaikka tuntu ettei mikää muu sit taas oikeen onnistunu :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, totta ! :D me ollaan tosi hyviä salaateissa ! aina maistuvaa ! :p ens kerralla vaaditaan niitä parmesaanilastuja !!

      Poista