tiistai 22. tammikuuta 2013

Arjen parhaimmat

Mä oon elänyt pari päivää vain tavallista arkea, josta ei oikein ole kuvamateriaalia eikä kovinkaan paljon ihmeellistä kerrottavaa. Eilen oltiin poikaystävän kanssa käymässä Kauhajoella mun siskon luona. Aikaa kulutettiin vain roskaruualla ja huonoilla Ö-luokan tv-sarjoilla. :)) Tänäänkin on tullut vain tehtyä vähän ruokaostoksia ja kokatessa ruokaa. Tai no, ollaan me Nikon kanssa kartutettu meidän lenkkeilysaldoakin jälleen yhdellä useamman kilometrin (juu, en osaa arvioida matkoja...) lenkillä.
Jotenkin tuntuu tosi mukavalta, kun on ottanut tästä ulkoilusta nyt tavan. :) Ei sitä turhaan suositella kaikille mahdollisimman usein! Mulle ainakin tulee uni paremmin iltaisin eikö ole muuten päänsäryt vaivannut tämän vuoden puolella. :) En olisi ikinä uskonut sanovani näin, mutta ulkoilkaa ihmiset ! Se on tosi mahtavaa, kunhan siitä ei tee ns. pakkopullaa ! :)

Luin eilen Iltasanomien artikkelin, jossa oli listattu 20 asiaa, mitä naiset eniten haluavat. Esimerkkejä mainitakseni yllättävä halaus rakkaalta, suklaapatukan avaaminen ja kun joku kysyy, mistä on ostanut jonkin uuden tavaran. :D

Tässä vielä linkki kyseiseen Iltasanomien artikkeliin.

Artikkelista innostuneena ajattelin listata TOP 5 omaa tämän hetkistä suosikkia, mikä on parasta arjessa. :))
Nämä ei kylläkään tule missään parhaimmuusjärjestyksessä, kun olen toisinaan päättämätön ihminen enkä osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen...


1. Auringonpaiste, kun sitä vähiten odottaa.



2. Maistuvan, kotitekoisen ruuan valmistaminen sekä sen tuoksu, joka leviää koko asuntoon.



3. Kynttilöiden/tuikkujen polttaminen



4. Yksinkertaisesti VILLASUKAT !



5. Tällä on kaksi merkitystä: haaveilu tulevista matkoista ja tietysti oma rakas. <3

2 kommenttia:

  1. Kaksin aina kaunihimpi, sanoisin tuohon lenkkeilyyn. Siellähän on kiva raikkaassa ilmassa pulista asioita ja sen päälle saunoa rennosti. Ihkuli olet Iduska <3

    Aiju

    VastaaPoista
  2. Sepä juuri :) Ja, kun tuo toinen on ex-urheilija niin se on myös melko hyvä patistamaan muakin liikkumaan ! :D

    VastaaPoista