maanantai 25. marraskuuta 2013

Hyvänolon päiviä

Sain kaveriltani sellaisen kortin, millä saa käydä viisi kertaa ilmaiseksi LadyLinella kuntoilemassa. Olen nyt viikon ajan ollut oikein yli-ihminen, koska oon onnistunut raahaamaan itseni sinne jo viisi kertaa! Sain siis yhden ylimääräisenkin kuntoilukerran vielä, kun kävin keskustelemassa, olisinko kiinnostunut vakinaistamaan jäsenyyden. Eipä ole opiskelijalla varaa, mutta on ollut huippu kivaa käydä ohjatuilla tunneilla! Mun mielestä tavallinen salitreenaaminen on pidemmän päälle tosi tylsää... siksi musta ei koskaan saisi tehtyä mitään fitness ihmistä! 
Oon kuitenkin viikon aikana ehtinyt käydä zumbailemassa, hyppimässä sh'bam tunnilla sekä rääkkäämässä itseä rpv-tunnilla (reidet, peppu, vatsa). Pitkästä aikaa aivan huikeeta oli käydä hotjoogassa. Olin unohtanut, kuinka rentouttava vaikutus sillä on ihmiseen! Ehkä tässä onkin sitten mun loppu vuoden kuntoilut yhdessä pläjäyksessä! :D Huomenna käyn vielä kokeilemassa mielenkiinnosta shindoa, mikä on jonkinlaista venyttelyä/lihasten hallintaa ja sillä pyritään vaikuttamaan johonkin sisäelinten energiaratoihin. Oli niin jännittävän kuulloista, joten täytyyhän sitä kokeilla, kun mahdollisuus kerran annetaan! :)



Tänään syöpösteltiin vähän kevyemmin, kun väsäsin meille tacosalaatin. Ne, joille on uusi juttu, niin kyseiseen ruokaan tulee salaattia, tomaattia, kurkkua, mahdollisesti paprikaa, paistettua jauhelihaa maustettuna tacomaustemixillä, nachoja murskattuna ja juustoraastetta. Hyvän lisukkeen tälle saa, kun sekoittaa kermaviilin vähän tulista salsakastiketta. Meillä oli tänään vähän yksinkertaistumpi versio ja jätin nachot sekä kastikkeen pois. Maistui näinkin ! :)





Mun läheisimmät ihmiset tietää, että oon aivan älytön jouluihminen, ja oonkin ajatellut omistaa koko joulukuun kyseiseen juhlaan liittyville kirjotuksille täällä blogin puolella. Että varokaa vaan te vähemmän joulusta pitävät! Ja kuten ylemmistä kuvista näkyy, sain miehekkeen laittamaan mulle viimeinkin jouluvalot parvekkeelle. Voih, tätä mä ehdinkin vinkua jo parin viikon ajan! ;D Sopurahasta löytyi nuo uudet valonauhat, opiskelijalle sopivaan hintaan 12,50 €. Viime vuoden lumihiutalenauhan sulloin tuohon lasipurkkiin joulupallojen kanssa. Tämä sisustusidea varastettu äidiltäni, jolta löytyy jo kaksi tälläistä viritelmää kotoa. Ja hänkin oon siis jo laittanut jouluvalot paikoilleen ! ;) Tuo lasipurkki + sydännauha olivat kirpparilöyty, vain 3€!



Mahtavaa viikkoa kaikille ! :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Best of the hometown

Ajattelin toteuttaa yhden toivepostauksen tässä illan ratoksi ennen kuin alkaa "Hyvät ja huonot uutiset" koukutuslaatikosta. :)



Suosikki kohtaamispaikka

Mä olen siis syntynyt Kokemäen pienessä kylässä Satakunnassa, mutta käytännössä elänyt koko elämäni Seinäjoella. Joten onhan mulle muodostunut tiettyjä lemppari asioita tai paikkoja omasta kotikaupungista vuosien varrella. Tuo yllä oleva kuva on otettu kylläkin jo viime talvena, mutta edelleen olen yhtä lumoutunut tuosta puusta, johon laitetaan aina nuo jouluvalot. Siinä on sellaista Keski-Euroopan joulumarkkina tunnelmaa ! Onneksi mäkin pääsen lauantaina mies osapuolen luvalla shoppailemaan toisetki SISUSTUSvalot meille, joten tänä talvena saan laittaa kahdet ! Jei ! Sisäinen jouluihmiseni on jo herätetty ja se on aivan tohkeissaan, kun tämä kyseinen aika vuodesta lähenee hurjaa vauhtia.



Suosikki ravintola



Mun mielestä Seinäjoen paras ravintola on ehdottomasti italialaistyylinen Casa Grande. Ei mitään perus S - ketju ravintolamössöjä vaan aitoja makuja. Parasta, mitä mä oon kyseisessä ravintolassa herkutellut, on hyvin maustettu lasagne. Se ei ole vielä koskaan pettänyt ! Mutta täytyy sanoa, että mitä tahansa meidän perheenjäsenistä joku on kyseisessä paikassa tilannut, koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Sellainen paikka, minne ei mennä hotkimaan nopeasti vähän vatsantäytettä, vaan tänne mennään nauttimaan. Parhaimmat muistot on syntynyt silloin, kun on syöty oikein pitkän kaavan kautta eli alkupalasta jälkiruokaan. Plussana raikas sisustus, mukava palvelu ja "alkuperäiset" Välimeren-seudun kokit, joista yksi jopa usein lauleskelee italiaksi kokatessaan! :)





Ehkä tuli vähän nälkä näitä kuvia katsellessa?!



Suosikki kahvittelupaikka

No sehän on tietysti äiteen kukkakaupan takahuone! Huomaan päätyväni tänne nykyään yllättävänkin usein, ihan vaan sen takia, että saan nähdä rakasta äitiä ja vaihdettua kuulumisia. :) Lisäksi toimin hovikuvaajana äidin kaupan Facebook-sivuille & mainoksia varten, joten minä ja kamerani emme ole enää outo ilmestys hyllyjen välissä. Ja muutenkin haluan käydä aina ihmettelemässä, mitä uutta ja kivaa kukkikselle on ilmestynyt. Meidän äitee kun myy 60 % kukkia ja 40 % kaikkea muuta korteista pehmoleluihin sekä Globe Hopesta lyhtyihin. ;)

Nämä oli nyt kolme ensimmäistä asiaa, jotka nousi mieleen Seinäjoesta. Tietysti kaikkein rakkain paikka on oma lapsuudenkoti, missä vanhemmat edelleen asuu. Onneksi saan käydä siellä niin usein kuin haluan ! <3

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Life is too precious to worry about

Viikonloppu oli jälleen tapahtumarikas! Välillä olisi ihan mukavaa vaan laiskotella ja löllötä sängyn pohjalla. Valitettavasti mä en enää osaa. Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä enemmän kaipaa jotain tekemistä itselleen. Mulla pitää illalla olla aina sellainen olo, että olen saanut jotain aikaiseksi. 



Ystäväni L oli Seinäjoella käymässä, joten suuntasimme perjantaina naisporukalla tutustumaan uuteen Cafe Bar Ole:seen. Herkuttelin mozzarellalla & tomaatilla, koska olen herkkulakossa marraskuun ajan. Oli sitten tosi kiva katsoa, kun pöytäseuralaiset veti churroja kuumalla suklaakastikkeella... Lasissa muuten yhtä parhainta roseeta, mitä oon juonut. Lambrusco jotain (oon todella huono viinien nimissä)! Äitee neuvoi aikoinaan mua maistamaan tätä naistenreissulla Riikassa ja nyt satuin bongaamaan listalta samaa. Oih, hyviä muistoja!



Paikasta muuten; ihan hauskasti sisustettu, mutta melko pieni paikka, joten ei kovin suurella porukalla voi mennä iltaa istumaan. Tapas - annokset ja voileivät vaihtuu sen mukaan, mitä on saatavilla. Vaihtoehdot kirjoitetaan isolle liitutaululle seinälle. Palvelu oli vähän kankeahkoa, johtuiko kokemattomuudesta tai jostain muusta? Suosittelen kuitenkin, että kannattaa käydä testaamassa ja rakentamassa oma mielipide. Mukava paikka käydä juomassa viinilasilliset tai herkkukahvit vaikkapa perheen tai ystävien kanssa.



Namnam cappuchino !







Iltamme jatkuikin Hospodassa, jossa herkkusidukkaa ja lautapelailua ! Lisäksi kyseisen kuppilan syntymäpäivien johdosta paikalla DJ - kaksikko, jotka myös kisasivat asiakkaita. Oltiin menossa mukana, mutta ei meille kyllä juomalippuja sadellut. Hauskaa silti oli ! Saatiin hoilata loistavien vanhempien klassikoiden ja iskelmän tahdissa. Huonomminkin voisi perjantai-iltansa viettää... :)



Sunnuntain olin ensin töissä äiteellä ja sitten juhlittiin maailman parasta iskää ! <3
Leivoin sille suklaa-vadelmakaakun ja oli kuulemma hyvää ! Me eräät, kun ei saatu tätä edes maistaa...
Mutta jäipähän enemmän päivän tärkeimmälle ihmiselle !
Muistakaa rakastaa isiänne ! Ne on sen ansainnut ! :)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Halloween vs. birthday


Aloitin lauantaiaamun leipomalla itselleni syntymäpäiväkakun! Ja mikäs muukaan sopisi mulle niin hyvin kuin suklaa suklaalla. Ja koristelu noudattikin sitten viikonlopun teemaa. ;) Täytyy muuten sanoa, että olin hyvin hämmentynyt, kun kakun ohjeessa luki, että jauhoja tulee vain 1/2 dl. Mutta kyllä se onnistui ja syötävää oli! Älyttömän makea ja täyttävää, kuten varmasti moni voi kuvitella...


Sankari pukeutui sitten illan kunniaksi Halloween-Minnieksi! Mahtavasta stailauksesta vastasi siskoni, jonka kanssa meillä oli aivan mahdottoman hauskaa tätä meikkiä väsätessä! Kerrankin sai liiotella ja näyttää tyhmältä ihan luvan kanssa! ;) Mä tykkäisin enemmänkin, että järjestettäisiin jonkinlaisia teema- tai naamiaisiltamia. Ne tuo mukavasti vaihtelua arkeen ja myöskin normi illanistujaisiin. :)















Kuvat taitaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. :) Oli kyllä varsinainen ähky, kun oltiin nautiskeltua kaikenlaista hyväskää. Lisäksi jälleen PartyAlias oli ilonamme ! On se ihan mukavaa vanheta tällä tavoin.

Nyt on taas huomenna paluu arkeen ja monta asiaa taas hoidettavana. Niistä ehkä eniten painajaisia aiheuttaa tilastotieteen tentti tiistaina. Voi ankeus ja kauhistus! Kun ei ole matemaattisilla lahjoilla siunattu, niin tälläiset asiat stressaa mahdottomasti. Onneksi kerkesin tänään laskeskella kertaustehtäviä, mutta onhan se ihan eri asia, kun on muistiinpanot vieressä ja kokeessa sitten pelkkä kynä mukana. Noh, yritetään ottaa lunkisti ja ottaa vastaan kaikki, mitä tulee. Sitten vain marssitaan joulukuussa uusintaan, jos tilanne sitä vaatii! :)

Mietin yksi päivä, että olisiko lukijoilla (niillä harvoilla) jotain hyviä ideoita tai toiveita, mistä haluaisitte, että kirjoitan/kerron? :) Joskus aikaisemmin ainakin toivottiin hyviä kirjavinkkejä. Siihen voisi syventyä ja kehitellä jonkinlaisen postauksen... :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Sisustus yrityksiä, osa 2

Ajattelin jakaa teille vielä muutaman yksityiskohdan meiltä. Sehän, kun sopii tähän lauantai aamuun ennen kuin alan tekemään kakkua, itselleni ! Toki saattaa sitä päästä syömään muutama muukin, ehkä... Riippuen, kuinka onnistunut siitä tulee. ;) Olen muutenkin ihan täpinöissäni, kun juhlitaan kavereiden kanssa tänään mun syntymäpäiviä sekä Halloweenia. Ja teemaan mukaanhan toteutetaan kaikki asuista ruokaan asti! Minkähän takia tälläistä ei oo hoksannut aikasemmin?!



Tuttu lausahdus jo mm. täältä mun blogista, mutta nämä sanat kolahtaa muhun jonkinlaisena mottona tai elämänohjeena niin hyvin. Olin aivan onnessani, kun löysin tämän kyltin Jyväskylästä kesän alussa. :) Ja se onkin meillä kunniapaikalla heti eteisessä muistuttamassa joka päivä, miten tämä elämä etenee.



Jääkaappirunoutta ! Äitini toi nämä mulle tuliaisina Tampereelta ja niistä muodostuu siis kuuluisia vuorosanoja elokuvista. Mutta niistä onnistuu kyllä tehdä kaiken maailman kummallisia yhdistelmiä. ;) Näistä(kin) tuli haaveiltua pidemmän aikaa ja onneksi äiti oli myös tietoinen siitä! Sisko sai oman pakkauksen ja niistä saa kirjoteltua iskulauseita, oikein sellaisia kliseisiä. Aivan mahtavia nekin!



Edellisten kuvien perusteella olisi voinut kuvitella, että mä pidän sellaisesta pelkistetystä (tylsästä), valkoisesta sisustuksesta. Noup! Mä olen ehdottomasti värien kannalla, mutta vuokra-asunnossa tähän asiaan ei aivan rajattomasti pysty vaikuttamaan. Kuitenkin omilla tavaroilla! Mun ehdottomat lempivärit ovat harmaan, ruskean ja sinisen kaikki mahdolliset sävyt. :) Miesosapuolen onneksi mä en ole mikään vaaleanpunainen prinsessaihminen! Tuosta ylemmästä kuvasta löytyy montakin tärkeää asiaa mulle.
1. Koristetyynyt sängyllä; mikää ei ole niin ihanaa, kun oikaista tuohon sängylle koulupäivän jälkeen ja hautautua tyynyjen keskelle kattomaan telkkaria. Plus ne tuo hieman väriä ja elämää asuntoon! :) Mutta kuulemma enempää niitä ei saa ostaa... kummia rajoituksia...
2. Kortti/kuvapyykkinaru; tuollaisia mulla oli jo omassa huoneessa, kun asuin vielä vanhempien luona. Mulla nuo kuvat/postikortit liittyy lähes kaikki jollainlailla matkailuun tai erilaisiin kulttuureihin. Niistä löytyy tuttuja sekä tuntemattomia maisemia ja helpompaa vaihtaa, kun isommat ja kalliimmat taulut. Eli edullinen seinäkoriste opiskelijoille tai muille, jotka haluaa jotain muutakin kuin perinteisä tauluja/maalauksia. :)
3. Valkoinen hyllykkö; se on isäni tekemä vanhoista puulaatikoista. Alla on pyörät, joten sitä on helppo liikutella. Mä muistan, kuinka pienenä inhosin kaikkea vanhaa, antiikkia ym. Tämä johtuupi siitä, että isäni on entisöijä ja voitte kuvitella, että meiltä sitä vanhaa tavaraa löytyy. Mutta kun vuosia on kertynyt lisää, sitä enemmän on alkanut tykätä tuollaisesta uusvanhasta ja persoonallisemmista ratkaisuista kuin pelkkä Ikea.

Mun vinkit helppoon sisustukseen TOP 3:

1. Satsaa valaistukseen; niillä luodana tunnelmia ja saadaan aikaiseksi persoonallisuutta.

2. Harkitse värimaailmaa; toki on niitä, jotka haluaa räiskiä kaikkea mahdollista sekaisin, mutta mun mielestä poimi muutama pääväri, jotka miellyttää omaa silmää eniten. Niiden eri sävyjä voi sitten rauhassa sekoitella, eikä kokonaisuus ole silti sekasorto.

3. Hitaasti hyvä tulee; pidä silmät auki, minne tahansa meetkin. Koskaan ei voi tietää, milloin juuri se esine, jota olet pitkään halunnut asuntoon, tulee vastaan! Tai toisaalta voit yllättyä ja löytää jotain sellaista, mikä ei ole käynyt edes mielessäkään, mutta on silti täydellinen juuri sinulle.